Turun keskustan maauimaloiden suljettua ovensa vesijuoksua harrastava joutuu etsimään uuden harjoittelupaikan talvikaudeksi. Impivaaran uimahalli avattiin kesätauon jälkeen taas 6.8. Päätin lähteä kokeilemaan paljon kehuttua hallia aikuiskäyttäjän ja vesijuoksijan näkövinkkelistä.
Suunta on alaspäin.
Pukukopit löytyvät pohjakerroksesta niin kuin ennenkin.
Pukukoppien väritys oli vaihtunut harmaaksi.
Mieleeni tuli heti Pääkirjaston
työhuoneiden harmaat työtasot ja väliseinäkkeet.
Pukukaapit toimivat rannekkeilla.
Kertamaksulla saa valkoisen rannekkeen ja kymppikerran kortilla mustan.
Jos dementia iskee, etkä muista mihin kaappiin vaatteesi jätit, voit tarkistaa kaappisi numeron oheisesta laitteesta.
Kätevää!
Ensi suihkuun! Suihkutilat ovat siistit ja nykyaikaiset.
Tiloissa vallitsee kylpylämainen tunnelma.
Saunojakin löytyi, mutta niitä en kokeillut.
Altaille! Olo oli kuin karkkikaupassa. Mitäs kokeilisi ensiksi? Monitoimiallas Aapoa, täyspitkää allasta Venlaa vai kylmäallas Eeroa? Viimeksi mainittu näkyikin olevan poissa käytöstä. Altaalla oli lappu luukulla, ja vesikin tuntui haalealta. Allasesittelyihin pääsee tutustumaan täällä.
Allasvaihtoehtoja miettiessäni takaani kuului ääni, että hiukset pitää kastella tai käyttää uimalakkia. No, eipä ollut tullut mukaan. Enpä sellaista omistakaan. Sain lainaksi punaisen "makkarankuoren" ja vetäisin sen päähäni.
Vesijuoksuallas sijaitsee ensimmäisessä täyspitkässä Venla-altaassa. Itse vesijuoksualue on kahden radan levyinen, ja tuona päivänä allas näytti olevan se suosituin. Muilla radoilla oli selvästi hiljaisempaa. Altaan toinen pää on 1,3 metrin syvyinen, ja pieni ihminen ainakin pystyy vesijuoksemaan sen päähän asti. Isommat ihmiset näyttivät vaihtavan suuntaa aikaisemmin. Voi sitä iloa, kun oli kerrankin tilaa, eivätkä kovin monet uineet rinnakkain tukkien nopeammin juoksevien tietä!
Vesijuoksuvöitä saa lainaksi hallilta.
Kuvassa 50 metrin allas Venla, jonka reunassa näkyy vesijuoksualue. Kuva on otettu yläkerran kahviosta.
Altaalla ei saanut kuvata.
Kyselin poislähtiessäni kassalta uimahallin käytöstä. Virkailija kertoi, että vilkkain aika on heti hallin avauduttua, sekä neljän jälkeen. Päivällä on rauhallisempaa Silloin hallin täyttävät eläkeläiset, koululaiset sekä vapaapäivän viettäjät. Viikonloppuna on myös vilkasta.
Kertamaksulla 7,5 € pääsee sekä kuntosalille että uimaan. Myös kymppikerran kortteja on myynnissä hintaan 60 €. Korttia ensimmäistä kertaa lataavan täytyy ostaa myös ranneke, joka maksaa 7 €. Kulttuurisetelit käyvät myös maksuvälineeksi.
Impivaaran uimahalli oli kaiken kaikkiaan miellyttävä kokemus. Tilat ovat siistit ja avarat. Kuntosalia en kokeillut, ja se näytti olevan puolilta päiviltä jo täynnä. Lounasta näkyi tarjottavan seisovasta pöydästä. Ainoana miinuksena pitäisin hintaa. Miksei hinta voi olla halvempi pelkästään uimareille, eiväthän kaikki halua käyttää kuntosalia? Olen jossakin törmännyt tietoon, että hintoja oltaisiin tarkistamassa alaspäin. Jos jollakin on tästä parempaa tietoa, laittakoon kommenttia.
Impivaaran uimahalli
Marie











Ei kommentteja:
Lähetä kommentti