![]() |
| Klonkku-Gee |
Viime perjantaina 18.11. kirjaston jalkapallojoukkue FC Lainasto osallistui Turun kaupungin Tykysalibandyturnaukseen. NeTkuun on ilmestynyt virallinen raportti.
Kuten siinä todetaan sovellettiin ehtaa tykyhenkeä:
”Ottelut olivat normaaleja lyhyempiä ja sääntöjä oli hieman sovellettu harrastepelailuun sopivammaksi. Monella joukkueella oli huumoria pelissä, esimerkiksi keskushallinto pelasi kauluspaidoissa ja solmioissa ja sotella oli huoltajana sairaanhoitaja kaikkine rekvisiittoineen. Pelin taso oli aiempien vuosien tapaan melko kova, ja pronssi- ja finaaliotteluista muodostuikin todelliset jännistysnäytelmät.”
Kaiken kaikkiaan 13 joukkuetta ympäri kaupunkia osallistui, ja yhteensä 180 pelaajaa joista yli kolmasosa oli naisia. Maalivahdin lisäksi joukkueet saivat käyttää viittä kenttäpelaajaa. Ja koko ajan piti (kenttäpelaajista) olla kaksi naista baanalla.
Oikeastaan Lainasto ei ollut sama kuin jalkkisjoukkue, ei ihan. Tosin muutama Lainastofutari esiintyi myös sählyjoukkueessa. Esim. erinomainen maalivahti Krisse oli samanveroinen salibandymaalissa.
Lainasto taisteli A-lohkossa, kuuden muun joukkueen kanssa ja sijoittui 6:ksi. Samalla pistemäärällä – 4 – sijoittui KILASB 2011 neljänneksi. (Ja sillä saldolla ja maalierolla olisi B-lohkossa ollut 5.)
Sijoituspelissä FC Lainasto voitti TKVH:n 6-1 ja näin ollen lopullinen paikka hikisessä Leaf-areenassa oli 11.
Oli ilo pelata, eikä haitannut että raja-aidat välillä paukkuivat ja kaatuilivat. Vaikka Lainasto oli kolmanneksi viimeinen, oli peli silti yllättävän hyvä. Ensimmäisessä ottelussa – joka oli ehdottomasti vaikein – tuleva hopeamitalisti Luolavuori voitti vain 3-0. Liikuntapalvelukeskus joka sijoittui 4:ksi voitti Lainaston 2-0. Lohko-ottelussa Lainasto selätti turnauksen yhdeksäs, Hjeltin talon vastapallon 3-2.
FC Lainaston ottelut:
Lainasto-Luolavuori 0-3
Lainasto-Hjeltin talon vastapallo 3-2
Lainasto-Predators 1-0
Lainasto-KILASB 2011 1-4
Lainasto-TARTI 2-4
Lainasto-Liikuntapalvelukeskus 0-2
11./12. Lainasto-TKVH 6-1
Lainasto maalasi yhteensä 13 kertaa. Epävirallisen tilastoinnin mukaan Henri tehtaili 7 maalia, Kaj 2, sekä Tom, Jyrki, Kimmo ja Kirsi kerran päivän aikana.
Lue koko raportti Hallinnon Netkusta - > Ajankohtaista -> Tykysalibandy palasi kuvioihin


Toisilla baanoilla on käyty keskustelua FC-lyhennyksen merkityksestä. Sanotaan että voi olla Floorball Club. Tosin, vaihtoehtoja on runsaasti: http://www.abbreviations.com/FC
VastaaPoistaLainastot mielletään usein kirjastoksi, mutta pidempään sellainen pikalainayhtiökin on näköjään ollut toiminnassa.
VastaaPoista