Kaamosmasennuksesta kärsii noin yksi prosentti suomalaisista. Oireisiin kuuluu alakuloinen olo, ruokahalun kasvu, mieliteko makeaan, painon nousu ja suurempi unentarve.
Varsinaista kaamosmasennusta yleisempää on lievempi kaamosrasitus. Se koskettaa noin 10-30 prosenttia suomalaisista. Oireet ovat samankaltaiset kuin kaamosmasennuksesta ja vaivat yleistyvät usein iän myötä.
Kaamosmasennusta ja -rasitusta voi ehkäistä talvikuukausien aikana valohoidon avulla. Jopa neljä viidestä kaamosmasennuksesta kärsivästä voi toipua oireista. Kirkasvalohoitoa suositellaan otettavaksi aamulla 5.30-9 välillä. Markkinoille on tullut myös kirkasvalokuulokkeita. Niiden toiminnan perusta on korvakäytävän kautta aivoihin suunnattu valohoito.
Vinkkejä vuoden pimeimpään aikaan:
- Aloita kirkasvalohoito mahdollisimman aikaisin, jos tiedät ennestään, että pimeys rasittaa.
- Säännöllinen kuntoliikunta lievittää kaamosoireita. Ulkoilla kannattaa valoisaan aikaan, jos mahdollista.
- Myös monipuolisella ravinnolla voi torjua alakuloisuutta ja epävireisyyttää. D-vitamiinia suositellaan käytettäväksi varsinkin talviaikana.
- Pidä ruoka-ajat mahdollisimman säännöllisinä ja vältä ylimääräisiä välipaloja. Makeanhimoa voi taltuttaa terveellisesti hedelmillä.
Lähde: Terveyskirjasto

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti