 |
| Kuva: Seija Moukola |
Koin ensimmäisen retriittini 2009 kevättalvella Kakskerran Sinapissa. Tiesin etukäteen sen verran, että retriitissä ei saa puhua. Pelkäsin hieman, että se johtaisi kiusallisiin tilanteisiin, mutta halusin kuitenkin kokeilla.
Retriitissä jokaisella on oma huone, jossa on suihku ja WC. Ruokailu tapahtuu yhdessä muiden retriittiläisten kanssa. Pöydissä palavat kynttilät, ruoka on hyvää, taustalla soi rauhallinen musiikki. Kiusallista hiljaisuutta ei tule, koska kaikki ovat yhteisestä sopimuksesta hiljaa. Retriittikaveria voi toki silti katsoa silmiin ja hymyillä, jos siltä tuntuu. Omaa aikaa on paljon, jolloin voi tehdä mitä huvittaa. Televisioita ei ole, kännykät suositellaan sulkemaan, kannettavat tietokoneet kannattaa jättää kotiin. Retriitin tarkoitus on retreat, ”vetäytyä”. Varasin ensimmäisellä kerralla monta kirjaa mukaan ettei vaan aika kävisi pitkäksi, mutta huomasin että retriitti onnistuu parhaiten silloin, kun ei kerta kaikkiaan tee mitään. Ruokailujen välissä tein kävelyretkiä luonnossa, istuin laiturin nokassa, annoin ajatusten tulla ja mennä. Kukaan ei tarvinnut minua, minä en tarvinnut ketään. Vellikello kilisi silloin kun piti mennä syömään, silloin kun rantasauna oli valmis, silloin kun oli aika herätä.
Ensimmäisen retriitin jälkeen olen käynyt keho- ja ääniretriitissä Rymättylän Tammilehdossa, luontoretriitissä ja kuvaretriitissä Karjalohjan Heponiemessä. Mielenkiintoisia retriittejä järjestetään ympäri Suomen. Retriittejä järjestävät eri uskontokunnat, mutta myös uskonnottomiakin löytyy. Uskonnollisiin retriitteihin kuuluu myös hiljentymishetkiä, joissa rukoillaan. Niihin saa osallistua tai voi olla osallistumatta. Seurakuntien järjestämät retriitit perjantaista sunnuntaihin maksavat n. 60-80 €. Hintaan kuuluu ”täysihoito.” Heponiemen hiljentymiskeskuksessa retriitin sai maksaa myös kulttuuriseteleillä.
Arkeen totuttelu retriitin jälkeen on aika mielenkiintoista. Kaikki näyttää jotenkin erilaiselta. Retriitti on jokaiselle omanlainen kokemus. Toiset eivät kestä hiljaa olemista, toiset eivät kestä mitään tekemistä. Sellaiselle, jolla on henkilökohtainen kriisi tai ahdistus meneillään, retriittiä ei suositella. Minun mielestäni retriitti on aika pitkälle oman itsensä tutkimista. Mitä minulle kuuluu?, Mihin minä olen menossa? Jotkut eivät halua sitä syystä tai toisesta kysyä. Retriitin jälkeen olen sekä fyysisesti että henkisesti virkistynyt ja vahvempi. Kiireinen arki alkaa pian retriitin jälkeen, mutta jaksan sen paremmin ja rauhallisemmin. Mielessäni kaipaan jo seuraavaan retriittiin.
Ann-Christin Antell/Musa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti