| Extempore kevätretken iki-ihana Jurmo keväällä 2013 |
Tiesitkö, että tutkimusten mukaan yksinkertaisella kiitoksella on lähes yliluonnolliselta kuulostavia vaikutuksia? Kun ihmistä kiittää, hän ei yllättäen ylpistykään, vaikka kansanperinne sitkeästi muuta väittää. Hänpä tulee kiitolliseksi. Kiitollinen tunteen itsensä arvokkaaksi, lakkaa tuijottamasta omaa napaansa, innostuu helpommin, potee vähemmän stressiä ja on valmiimpi auttamaan muita.
Kiitollisuuden on todettu vähentävän myös unettomuutta ja alentavan verenpainetta. Edes tartuntataudit eivät pysty kiitolliseen ihmiseen samalla tavalla kuin muihin. Onko edullisempaa lääkettä sairasteluun ja poissaoloihin? Löytyykö tehokkaampaa keinoa kohentaa työpaikan ilmapiiriä?
Kiittämisen ABC
- Jos kiittäminen tuntuu oudolta ja teennäiseltä, muista aivotutkimuksen peruslöydös: kun teet uutta asiaa kolme viikkoa, siitä alkaa muodostua tapa.
- Anna kiitosta oikeista, konkreettisista asioista. Jos vain kehut, että olet niin loistavan hyvä kaikessa, kiitoksen vastaanottajan epäilyt heräävät. Etenkin, jos hänellä on itsestään aivan erilainen kuva.
- Kiittämisen ei tarvitse olla suurieleistä. Pudottele pieniä kiitoksia sinne tänne pitkin päivää. Älä odota, että niihin sen kummemmin reagoidaan. Ne vaikuttavat silti.
Lähde: Jarkko Rantanen: Vaikuta tunteisiin! Lisää voimaa tekemiseen sekä Kodin kuvalehti 11/2013.
Tämän postauksen myötä Tyhy ja Piikkimatto jäävät kesätauolle ja toivottavat kaikille kirjastolaisille rentoa kesälomaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti