keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Esittelyssä Casallin Rock ring eli painotettu hulavanne


Kuva lainattu: Stadium
Edellisessä postauksessa tuli luvattua kertoa vuoden lopulla hankkimistamme liikuntavälineistä. Tästä se sitten alkaa. Esittelyn aloittaa Casallin Rock ring eli painotettu hulavanne, jota Anu on pyöritellyt.

Rock Ringin virallinen tuotekuvaus kertoo sen olevan ”lannerengas vatsan, selän, pakaralihasten, lanteiden ja reisien tehokkaaseen harjoittamiseen”. Tehoa harjoitteluun saakin, sillä rengas painaa 1,2 kg ja sen halkaisija on noin 100 cm. Renkaan mukana tulevat ohjeet kehottavat aloittamaan harjoittelun varovasti, vain 1-3 minuuttia per päivä,  toisella viikolla voi treenata 3-5 minuuttia per päivä ja kolmannella viikolla 5-10 minuuttia per päivä. Lisäksi ohjeissa sanotaan, että saisi harjoitella max. kaksi kertaa päivässä eikä koskaan yli 20 minuuttia kerrallaan. Harjoitusaikaa voi lisätä asteittain, mutta kuitenkin maksimissaan 2 x 20 minuutin kertaan viikossa. Ennen treenaamisen aloittamista kannattaa varmistaa, että tilaa vanteen pyörittämiseen on tarpeeksi. Rengas muodostuu kuudesta toisiinsa liitettävästä kappaleesta,  jotka on helppo koota ja purkaa osiin. Rengas on pehmustettu, joten se ei kolise lattialle tippuessaan.

Jotta renkaan saa liikkeelle ja ennen kaikkea pysymään ilmassa, saa keskikropalla tosissaan tehdä töitä - jo muutaman minuutin jälkeen alkaa hengästyttää. Renkaan pitäisi vaikuttaa erityisesti syviin vatsalihaksiin. Sen sisäpinnalla olevat nystyrät aktivoivat verenkiertoa ja saattavat aluksi jopa sattua. Olen treenannut renkaalla useita kertoja, ja nystyrät tuntuvat yhä. Itse ratkaisin ongelman kietomalla keskivartalon ympärille treenivaatteiden päälle pehmikkeeksi leveän pashminahuivin. Kun huivi on sidottu napakasti se ei haittaa pyörittämistä ja toimii hyvänä vaimentimena.

Jos on joskus hulavannetta pyörittänyt, niin tämänkin kanssa pääsee pian sinuiksi.  Pyörittäminen on hauskaa ja vaivatonta kun oikean rytmin on kerran löytänyt, samalla voi katsella esim. televisiota. Aika hyvä suositus renkaalle on, että monien tähtien, mm. upeasta kropastaan tunnetun Heidi Klumin, kerrotaan treenaavan sillä.

-Anu Vuorela-

Linkit:
Yhteishyvä-lehden artikkeli hulavanteesta

Kiinnostuitko? Haluatko lainata hulavanteen? Ota yhteys Mariin.

4 kommenttia:

  1. Lainasin rock ringin kotiin ja kyllä se tehokas on. Aika paljon sattuu ne nystyrät ja jos on herkkä saamaan mustelmia niin niitä kyllä saa.
    On pakko olla vaikka paksumpi paita päällä.
    Korkeintaan minuutin kerrallaan pystyin hulamaan ja pikku hiljaa ehkä enemmän. Helppoa harjoitusta koska rengas on aina valmiina käyttöön ja pyörittää voi vaikka telkkaria katsellessa.Ihan jees vehje.
    Lainaan sen varmaan joskus uudestaankin mutta nyt on muitten vuoro kokeilla.
    T: Maria

    VastaaPoista
  2. Suosittelen! Helppo pyörittää vaikka ei hulamestari olisikaan ja painotus takaa sen että lihaksiakin tarvitaan. Kaivattua ampiasvyötäröä ei kuitenkaan kahden viikon käytön jälkeen syntynyt.

    Bonuksena tätä voi käyttää myös illanistujaisten ohjelmanumerona, jos sattuu kylässä olemaan oikeanhenkistä porukkaa. Tyylejä on yhtä monta kuin pyörittäjääkin ja (hyvänsuopa) nauraminen on todistetusti hyvää vatsalihasharjoitusta.

    VastaaPoista
  3. helppo pyörittää, ei kyl tuntunu lihaksissa, vaan nyt keskikroppa ihan arka ja täynnä mustelmia…

    VastaaPoista
  4. Miulla on ollut tämä vanne jo pari kuukautta, ja hyvä on. Ekoilla kerroilla pyöritys sattui tosi paljon,enkä voinut useampaa minuuttia pyörittää. Mutta jo parin päivän käytön jälkeen vanne ei tuntunut yhtään!
    Tosiaan hyvä laite, jos vain jaksaa pyörittää!

    VastaaPoista