Oman kuntonsa Aslakki (J. Irvingiä mukaellen) eli eka satsi kuntoutusta takana

Kämpän ikkunasta
Kuva kirjoittajan

Olin yhdeksän työtoverin kanssa Kelan järjestämässä Aslak-kuntoutuksessa. Paikkana oli ja tulee seuraavillakin kuntoutusjaksoillamme olemaan Siuntion Hyvinvointikeskus.

Minulla oli mielikuva siitä, että Aslak-ohjelmaan kuuluu kuntoilua, reippailua, ehkä uusien liikuntalajien kokeilua ja luentoja ravinnosta, ergonomiasta ja henkisestä hyvinvoinnista. En ollut väärässä. Määrät ja painotukset toki vaihtelivat. Seuraavilla jaksoilla on ilmeisesti luvassa enemmän tekemistä ja hieman vähemmän pulpetissa istumista.

On vaikea sanoa, tuliko eteeni mitään varsinaisesti uutta. Maailmasta ei puutu tietoa siitä, miten omaa hyvinvointiaan voi parantaa, oli kyse sitten fyysisestä kunnosta, mielen virkeydestä tai parhaista mahdollisista työasennoista. Ihminen on kuitenkin sellainen homo comfortiis, että saadut hyvätkin opit tahtovat unohtua ajan mittaan. Ehkä sitä voi kutsua myös laiskuudeksi. Kuntoutuksessa näihin asioihin voi saada järjestystä, ryhtiä, tsemppiä, kipinää, potkuja persauksille, miten asian vain tahtoo ilmaista. Ainakin nyt tuntuu siltä, että se oli minulle tärkeää. Joku toinen kurssilla ollut on ehkä kokenut eri asiat tärkeiksi, mutta käsitykseni mukaan me kaikki kymmenen olimme kuitenkin tyytyväisiä siihen, että olimme tuonne hakeutuneet.

Täydellisessä maailmassa jokainen ihminen pääsisi halutessaan tilanteeseen jossa voi keskittyä pelkästään oman hyvinvointinsa parantamiseen. Voi kutsua myös oman napansa ympärillä pyörimiseksi –hyvässä mielessä.

Tiesin, etten ole mitenkään huonokuntoinen, päinvastoin. Kohta kahdeksantoista vuotta kirjastotyötä, muu arkielämä ja ikä ihan numeroina ovat kuitenkin jättäneet jälkensä. Kuten korkkiruuvimaiset työasennot ja hiiren hypistelykin. Kuitenkin ehkä monilla muilla pelkästään jo fyysiset, raajojen liikuttamiseen ja istumiseen ym. liittyvät asiat olivat ehkä sananmukaisesti kipeämmin esillä kuin minulla (itse sain viime vuonna hätäapua työterveysaseman fysioterapeutilta).

Siuntiossa kokeilin elämäni ensimmäisen kerran vesijuoksua ja sauvakävelyä. Ensimmäinen oli minusta kivaa, toistakin kokeilen ehkä uudelleen. Liukas pururata ja liiat alamäet vaikeuttivat nordic walkingin opettelua, ehkä upseerimaisen ohjaajan preesenskin vaikutti. No, kymmenestä liikunnanohjaajasta vähintään kahdeksan muuta oli innostavia. Kuntoutusjakson päivät tulivat helposti melko täyteen jo lukujärjestystä noudattamalla. Itse lisäsin aamuihin ja iltoihin omia lenkkejä, uintia ja punttisalilla käyntiä. Ne olivat minulle ennestäänkin tuttuja liikuntamuotoja. Tiesin myös, että arkielämässä minulla ei ole mahdollisuutta toteuttaa niitä siinä määrin kuin omanapaleirillä.

Aslak-kuntoutus ei ole ainoa ammatillisen kuntoutuksen muoto. TYKY-kuntoutuksesta ja muista yksilöllisistä kuntoutusohjelmista kannattaa halutessaan kysyä työterveyshuollosta.

Olen iloinen, että Turun kaupunginkirjasto työpaikkana haki tätä kuntoutusjaksoa. Vielä iloisempi olen kun tulin itsekin hakeneeksi ja valituksi, olkoonkin että odotettavissa on kolminumeroinen taloudellinen menetys. Olen iloinen, että kesäkuussa pääsee taas.

Ja kyllä, ruoka oli ihanaa ja sitä oli usein. Itsekuria ja säännöllisyyttä tuli harjoiteltua siinäkin.

Juha Manninen