![]() |
| Kuva: Free digital photos/Ambro |
Harvalla tulee mieleen, että myönteisellä ajattelulla on samanlainen vaikutus. Tutkimukset osoittavat, että optimistinen elämänasenne voi pidentää elinikää jopa viidestä kymmeneen vuotta. Myönteiset ihmiset muun muassa elävät pidempään syöpädiagnoosin jälkeen ja toipuvat nopeammin sepelvaltimon ohitusleikkauksesta. He myös kärsivät masennuksesta muita vähemmän ja kestävät stressiä paremmin.
Positiivisen psykologisen koulukunnan mukaan mielialaa voi opetella muuttamaan myönteisemmäksi. Myös geenit ja ympäristö määrittelevät suhtautumistamme ympäristöön. Esim. kaksostutkimuksen mukaan optimismista noin neljäosa on periytyvää. Perimäänsä ei kuitenkaan kannata seurata sokeasti. Pessimististäkin ajattelua voi harjoitella myönteisemmäksi, jos vain tekee työtä sen eteen.
Ota opiksi:
Onnellisia ihmisiä yhdistää tutkimusten mukaan optimistinen asenne tulevaisuuteen.
Lisäksi he:
- ovat sosiaalisia ja viettävät runsaasti aikaa perheen sekä ystävien kanssa.
- Ilmaisevat kiitollisuutta siitä, mitä heillä on.
- auttavat muita.
- nautiskelevat elämästä ja hemmottelevat itseään.
- elävät nykyhetkessä.
- osaavat purkaa stressiään terveellisesti esimerkiksi liikunnalla tai ystävien avulla.
- asettavat itselleen elinikäisiä päämääriä ja sitoutuvat niihin.
- unohtavat helposti huonot tapahtumat ja muistavat yksityiskohtaisesti hyvät.
- eivät jää suremaan vastoinkäymisiään.
- liikkuvat säännöllisesti.

Tässä on ajattelemisen aihetta. Olen itse huomannut, että positiivisella asenteella jaksaa paremmin, ei edes sade haittaa!
VastaaPoistaMaarit S.