tiistai 11. syyskuuta 2012

Syksy alkaa kiertoharjoittelulla


Syksy alkoi uudella ohjelmalla, ja se tehdään kiertoharjoitteluna. Kiertoharjoittelu tarkoittaa sitä, että saamaa sarjaa ei toisteta kolmea kertaa peräjälkeen, vaan tehdään yksi sarja kaikkia liikkeitä ja sitten sama uudestaan ja uudestaan.

Tähän uuteen ohjelmaan halusin ryhdin parannusta. Kävin sattumoisin fysioterapeutilla, jolta kuulin, että ryhtiäni voisi parantaa. Mikäs siinä, onneksi on personal trainer.


Uudessa ohjelmassa on kaikkea kivaa. Askelkyykkyä kävellen ja samalla tehdään kiertoja painon kanssa. Voin kertoa, että tasapaino on taitolaji. Pääsen myös taiteilemaan eri liikkeitä jumppapallon päällä. Kahvakuulaakin nostelen. Lantionnosto kylkimakuulla on vaikeaa, vaikka minua armahdettiin sen verran, että polvi saa olla maassa. Mikä helpotus!


Pystypunnerruksiakin teen ja vipunostoa etunojassa. Nyt ei ole kunniassa painojen määrä (ei ole kyllä ikinä ollut vaan oikea tekniikka on tärkeintä), vaan pienet painot ja enemmän toistoja, pitää osata laskea 15 asti…

Olen tehnyt uuden ohjelman pari kertaa, ja se tuntuu mukavasti tuolla hartioissa ja selässä. Taas kerran voin todeta, että kyllä personal trainer Samu Höglund osaa. Syntyi nimittäinen sellainen ohjelma, jota on kiva tehdä ja on sopivan haastava. Mitähän sitä keksii pyytää seuraavalla kerralla, vai pitäisikö antaa vapaat kädet?! Täytyy varmaan katsoa, missä kunnossa parin kuukauden kuluttua ollaan.



Maarit S.


Personal trainer Samu Höglund


Ps.Tiesithän, että lihaskuntoa pitäisi harjoittaa 1-2 kertaa viikossa. Sats Trivium tarjoaa ilmaisen viikon tutustumispassin kirjaston työntekijöille. Ota yhteyttä Karri Haapaseen karri.haapanen@sats.fi.
Lisätietoja Satsissa treenaamisesta voit myös kysyä Maarit Saloselta.

2 kommenttia:

  1. Hyvä, Maarit, mainiot tekniikkakuvat.

    Ryhtiliike on aina paikallaan :)

    Paula Hyvärinen Nummesta

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa tuossa nostossa saisi takapuoli olla pidemmällä...

    Maarit S.

    VastaaPoista