Tarja Nikander alusti aamun puhumalla mm. kirjastotilan uudenlaisesta käyttämisesta, joka haastaa kirjastoväen yhteistyöhön asiakkaiden kanssa eri tavalla kuin ennen. Tätä aihetta käsitteli toimittaja Eve Mantu omassa ohjelmassaan "Rakastan kirjastoja" Yle radio ykkösessä. Hän sanoi kirjaston olevan demokratian tukipilari ja mahdollistaja. Ohjelmassa haastateltu Kirjasto 10:n Kari Lämsä sanoi, että nyt on tultava kaveriksi asiakkaan kanssa, tehtävä asioita heidän kanssaan. Osaamista kirjastoammattilaisilla jo on, uutta asennetta ehkä tarvitaan.
Sen mukaan miten asiakkaat tilaa käyttävät ja muokkaavat, oikeampi nimi kirjastolle olisikin Oleksimo tai Maleksimo, totesi Eve Mantu.
Aamun ideana oli tuoda työroolia esiin kolmen puhujan kautta. Yksi heistä oli pitkän linjan kirjastolainen Arja Tuovinen, toinen "puolivälimatkalainen" Aki Pyykkö ja kolmas vasta alalle valmistumassa oleva Iida Martin.
Annetaan puheenvuoro Arjalle tässä postauksessa ja seuraavassa Akille ja Iidalle.
Tulin kesätöihin v. 1977 Turun kaupunginkirjastoon, mutta koska syksyllä tarvittiin lisävoimia, jäin vielä mielelläni taloon. Sitä ennen olin pari vuotta TYY:n kirjastossa, mutta jo ensimmäisen virallisen kosketuksen kaupunginkirjastoon sain opiskelijaneitosena laitoskirjaston kirjastopiirin vetäjänä (vuodesta 1974?). Nimitys vastannee nykyisiä lukupiirejä.
Minulla oli aivan muita suunnitelmia tulevaisuuden suhteen, mutta niin vain kävi, että kaupunginkirjasto voitti. Tiedonhaluisena en halunnut jämähtää vain yhteen osastoon, vaan olen saanut tutustua hyvin erilaisiin toimipisteisiin. Keskimääräinen viipymisaika osastoissa on ollut n. 8 vuotta, joten huithapelista ei sentään ole kyse.
Vuodet eri osastoilla
Vuodet luettelointi- ja hankintaosastossa ja laitoskirjastossa, joka vuodesta 1993 yhdistettiin Martin kirjastoon ja siirtyminen v. 2001 musiikkiosastoon ovat olleet antoisia. Monta hyvää ystävyyssuhdetta on jäljellä edelleen, osa heistä on jo iloisia eläkeläisiä. Muistan, miten hienoja kirjakeskusteluja kävimme Kaseniemen Sirpan tai Mustosen Maritan kanssa, olimme näet kaikki intohimoisia lukijoita. Muistan myös ne iloiset naurut, jotka ryydittivät työntekoamme. Sillä oli monesti suorastaan terapeuttinen vaikutus.
Kaiken aikaa kirjastotyötä ovat leimanneet suuret muutokset. Jo 1980-luvun alussa meitä ruvettiin valmistamaan tietokoneiden tuloa varten. Ensimmäiset koneet tulivat luettelointi- ja hankintaosaston käyttöön, mutta myös 'alakerta' sai omat koneensa. Muistan, miten ahkerasti Heikkilän Inkeri (nyk. Näätsaari) ja Haahtelan Marja istuivat niiden ääressä ja ottivat ne haltuunsa. Luettelointiosaston virkailijat saivat käyttöönsä Tekstimaatin, joka sylki äänekkäästi tuhansia luettelokortteja päivässä. Suorastaan riipaiseva oli se päivä, jolloin kortteja rakastava Sätilän Aune tarttui Martissa mustaan jätesäkkiin ja tyhjensi laatikostojen sisällöt niihin meidän muiden avustamana. Silloin ei naurattanut. Harmittaa vieläkin se, ettei kenelläkään ollut kameraa mukanaan hetken tallentamiseksi.
Tietokoneet toivat muutoksen
Tietokoneet tulivat jäädäkseen ja joskus puolessa välin 1990-lukua Martin kirjaston henkilökunta sai peräti viisi konetta käyttöönsä ja pari kappaletta tuli asiakkaiden tiedonhakuun. Se oli uutta ja ihmeellistä aikaa. Henkilökuntaa koulutettiin ahkerasti. Vain harva kieltäytyi mahdollisuudesta päästä esim. sähköpostin käyttäjäksi, mutta heitäkin oli. Joskus koneiden hankinnassa myös säästettiin. Omalle kohdalleni tällainen tilanne osui heti alkuun musiikkiosastossa, jossa minulle osoitettiin toki pöytä muttei konetta, ja siitä seurasi parin vuoden etsikkoaika, jolloin arkailin siirtyä reviiritietoisten työtovereideni koneiden ääreen itselleni uutta ja outoa hankintaohjelmaa opettelemaan. (Tietokone korvaa nykyään pitkälti kynän ja kumin ja on siis suorastaan välttämätön!) Vanhalle työntekijälle tilanne oli hyvin nolo, mutta kokemus (ja sitkeys) helpotti sen haltuunottamista! Viimeiset vuoteni musiikkikirjastossa olivat ihanaa aikaa, jolloin kaikki sujui ja suhteet työtovereihin olivat kohdallaan. Näyttelyistä ja tapahtumien järjestämisestä musiikkiosastossa tuli vähitellen iso osa työnkuvaani. Siinä auttoi suuresti hieno esimieheni Kiviniemen Eeva, jonka kanssa kävimme innostuneita ja hedelmällisiä keskusteluja niin suuntaviivoista kuin konkreettisista tilaisuuksien järjestämisistä. Hänen tukensa ja kannustuksensa oli ehdoton.
Maarian kirjasto
Pari vuotta sitten siirryin pieneen Maarian kirjastoon. Se oli itse asiassa unelmani täyttymys, sillä olen aina haaveilleut työskentelystä pienessä puisessa kirjastossa. Alueen asukkaat ovat tulleet tutuiksi, niin koululaiset, seniorikansalaiset kuin kaikki siltä väliltä. Kirjastoa käytetään ahkerasti paitsi lainaamiseen myös tapaamiseen ja kokoontumisiin. Se on alueella vanha traditio ja rakkaus kirjastoon on monesti käsin kosketeltava. Olen nauttinut työskentelystä Maariassa joka päivä. Pitkä matkakaan ei haittaa. Hyvät työllistetyt ovat olleet suureksi avuksi, mutta tuntuu kuin heitä olisi yhä vaikeampi saada. Vastuun kantaminen on ollut hieno kokemus: nautin siitäkin. Tärkeintä sen onnistumisessa on yhteys muihin työtovereihin ja heidän tukensa. En koe olevani työssäni yksin tai jos siltä joskus tuntuu, tiedän että milloin tahansa voin ottaa yhteyttä kehen tahansa. Käynnit pääkirjastossa ovat usein kuin suurta juhlaa.
Innostumisen lahja
Hyvä työtoverini Antellin Krisse musasta on kiertänyt kanssani kohta parin vuoden ajan Turun vanhainkoteja ja palvelutaloja Almana ja Valmana. Projekti kuuluu ns. hakeutuviin palveluihin. Se perustuu suureen keskinäiseen luottamukseen, samankaltaiseen ajatteluun ja innostumisen lahjaan. Tänä syksynä olemme käyneet varsinkin SPR:n tilaisuuksissa. Vierailumme on otettu vastaan sydämellisesti ja se on vahvistanut meidän molempien käsitystä siitä, että teemme tärkeää työtä. Kirjastossa on myös muita mahdollisuuksia 'hakeutua' vaikkapa lukupiirien muodossa. Urani tässä vaiheessa näen, miten monia mahdollisuuksia kirjasto työpaikkana tarjoaa ja on tarjonnut.
Otsikossani kysyin, onko kirjastoon päätymiseni vain sattumaa? Voin nyt vastata, että eipä tainnut olla. Se että pysyy talossa lähes 40 vuotta on sittenkin valinnan tulos. Kirjojen maailma on kuin elämänpituisen intohimoisen rakkauden kokemista. Siihen ei kyllästy koskaan.
Arja Tuovinen
Maarian kirjasto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti