![]() |
| Kirjastolaisia ex tempore kevätretkellä Jurmossa toukokuussa 2013 |
TYHY-ryhmä perustettiin lähes 10 vuotta sitten tukemaan
kirjaston työsuojelutoimikuntaa virkistykseen ja työhyvinvointiin liittyvissä henkilökunnan
tapahtumissa ja harrastuksissa. Olemme rentoutuneet yhdessä, jumpanneet
pääkirjaston muuton lomassa, jooganneet Studion lattialla, FC Lainasto on
pelannut ja sitä on kannustettu, sählyilty ja pyöräilty… TYHY-aamujen
keskustelut ovat ruopaisseet syvältä ja joskus hiukan pinnalta, mutta aina ne
ovat olleet tärkeitä ja henkilökuntaa herätteleviä.
Kulttuuritoimi sai yhteisen työsuojelutoimikunnan neljä
vuotta sitten, kirjaston oma TYHY-ryhmä jatkoi toimintaansa johtoryhmän tuella.
Koko kaupungin TYKY-toiminta uudistuu tänä vuonna, saamme hakea rannekkeet ja
niillä maksamme liikuntaa ja taide-elämyksiä kaupungin laitoksissa.
Kirjaston oma TYHY saanee järjestää aamuja ja muuta
toimintaa, ainakin sisäisenä koulutuksena.
Entiset TYHY-läiset: sydämellinen kiitos teille! Elina,
Ritva, Taina, Seija, Tarja, Merja K, Merja M – kuka vielä? Kiitos johtoryhmälle!
Ennen kaikkea kiitos kaikille jotka ovat osallistuneet järjestämäämme toimintaan:
tähän kuuluvat lähes kaikki kirjastolaiset.
TYHY-ryhmä on elossa ja hengissä, jatkamme vanhoin ja uusin
voimin, uusin ja vanhoin keinoin. Piikkimatto-blogia ylläpitävä Mari E, työsuojeluasiamies
Sanna, Krisse, Maarit (puheenjohtaja 2014) ja Maikku (ex-pj). Uudet jäsenet Anu,
Mari A-J ja Mia: tervetuloa! TYHY toimii, se näkyy Kunta10-tuloksistakin!

Seija! kuvassakin, kiitos sinulle! t. Maikku
VastaaPoista