Mikset sinäkin kokeilisi?
Kevään viimeinen Fustra on tiistaina 12.5. klo 8.30 alkaen Studiossa. Kesto noin kolme varttia. Hae itsellesi oma patja Mari E:n työpisteen hyllyltä lainaan.
Kyselin Piretiltä Fustran vaikutuksista.
Osallistuin M & M kuntotalossa Fustra -esittelytunnille
yli vuosi sitten. Kaipaisin treeniä, joka hoitaisi ja korjaisi kehon
vaivoja. Tykästyin ja heti tuntui omalta. Nyt Fustra on ollut osa
minun treeniä jo yli vuoden. Suosittelen kokeilemaan rohkeasti.
Voiko kuka tahansa oppia Fustraa? Pitääkö mennä kurssille tms.?
Fustra soveltuu kaikille, sillä jokaisessa kehossa on omat
kehittämiskohteensa. Se sopii niin huippu-urheilijoille, kuin
toimistotyöntekijöille. Suosittelen, että aluksi käydään kurssi, missä
arvioitaan jokaisen kohdalla, mikä kropassa on pielessä. Tunnilla oma ohjaaja
räätälöi jokaiselle harjoittelu- ja ruokaohjelman.
Miten Fustra on muuttanut elämääsi?
Fustran avulla ryhtini on parantunut, olen saanut apua selkä-
ja hartiaseudun ongelmiin, on parantunut selän ja olkapäiden liikkuvuus sekä
keskivartalon hallinta. Kaiken lisäksi painoni tippui puolen vuoden aikana noin
6-7 kiloa. Olen aina liikkunut ja ollut hyvässä kunnossa, mutta Fustra on
antanut lisätehoa treeneihin.
On vaikea sanoa, mitä kaikkea hyötyä ja iloa olen saanut
fustrasta, mutta tällä samalla suunnalla jatkan.
Mari E.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti